Aloimme tarjota lapselle kiinteitä ruokia noin viiden ja puolen kuukauden iästä eteenpäin. Ensin muutamia hedelmä- ja kasvissoseita, ja pian sen jälkeen mukaan tuli kaurapuuro iltaisin.
Pian aloituksen jälkeen lapsen poskiin ja suun ympärille alkoi iltaisin ilmestyä voimakkaasti punoittavia alueita. Jälkikäteen on helppo nähdä, että ne olivat yliherkkyysreaktioita, mutta koska meillä ei ollut kokemusta allergioista, pidimme punoitusta vain tavallisena vauva-ajan ihottumana.
Veriviiruja vaipassa ja huononevat yöunet
Kiinteiden myötä lapsen suoliston toiminta muuttui tiheämmäksi. Muutaman kerran vihertävän kakan mukana tuli veriviiruja vaippaan. Neuvolassa rauhoiteltiin asian olevan normaalia, mutta pääsimme kuitenkin varmuuden vuoksi verikokeisiin. Perusverenkuvassa ei ollut poikkeavaa, joten annoimme asian olla.
Samaan aikaan nukkuminen alkoi vaikeutua. Lapsemme oli neljän kuukauden iästä eteenpäin nukkunut tasaisesti huonommin, mutta olimme kuulleet ”hulinoiden” kuuluvan asiaan. Imetin lapsen uneen aina heräämisen yhteydessä, noin kerran tunnissa.
Uniohjausta ja yöllistä tuskaa
Puolivuotisneuvolassa nukkuminen tuli puheeksi ja saimme lähetteen uniohjaajalle. Jono oli kuitenkin kolme kuukautta. Sinä aikana tilanne heikkeni merkittävästi. Aiemmin rauhallisesti ja hyväntuulisena heräillyt lapsi alkoi herätä yöllä voimakkaasti itkien, jopa 2–3 kertaa tunnissa. Lasta ei enää saanut imetettyä uneen kuin muutaman kerran yössä.
En enää usein ehtinyt nukahtaa herätysten välissä, vaan odotin jo ahdistuneena seuraavaa huutoa. Loppuyön lapsi lähinnä huusi kurkku suorana, kunnes väsy vei voiton. Aamuöisin hän alkoi yökkäillä maitoa ja pahimmillaan oksensi lammikon sänkyyn.
Myös illat olivat raskaita: nukutimme huutavaa poikaamme kolme tuntia ja usein lopulta jumppapallolla keinutellen. Jos joskus saimme hänet nukahtamaan ennen kymmentä ja yritimme katsoa hetken sarjaa, alkoi itku viimeistään puoli tuntia nukahtamisen jälkeen. Meillä ei ollut puolisoni kanssa juuri lainkaan yhteistä aikaa kuukausiin.
Päiväunet pakkasessa – ainoa hengähdystauko
Pelastukseni olivat päiväunet, jotka alkoivat tässä vaiheessa sujumaan ulkona vaunuissa. Viileä ulkoilma ja lämmin pesä haalareissa ja makuupussissa rauhoittivat lasta. Olimme sattumalta laittaneet vaunuihin niskatyynyn, joka piti lapsen puoli-istuvassa asennossa. Tämä helpotti pahentunutta refluksia niin paljon, että lapsi saattoi nukkua jopa kolme tuntia putkeen.
Yritin valvoa lapsen unta, mutta yleensä päädyin nukahtamaan itsekin pariksi tunniksi sohvalle itkuhälyttimen viereen. Sisälle sänkyyn lasta ei päivisinkään saanut nukkumaan.
”Epälooginen” ihottuma ja vähättelyä lääkärissä
Lapsen poskien ihottuma paheni ja helahti punaiseksi aterioiden jälkeen. Aamuisin ihottuma oli vaaleaa ja karheaa ja muistutti tavanomaista atooppista ihottumaa. Iltaisin posket olivat pakkasesta riippumatta liekehtivän punaiset. Myös peppuun ilmestyi ajoittain ihottumaa, ja alue oli todella arka.
Aloimme tajuamaan yhteyden ruokaan, mutta logiikka tuntui puuttuvan – posket lehahtivat lähes kaikesta. Välttelimme eri ruoka-aineita vuoron perään ilman vaikutusta, emmekä saaneet kiinni reaktioiden aiheuttajaa.
Kahlasin nettiä läpi ja etsin syytä lapsen oireilulle, mutta joka paikassa puhuttiin lähinnä hampaiden tulosta tai unikouluista. Kahdeksan kuukauden lääkärineuvolassa olin jo todella väsynyt, mutta en tainnut tuoda haasteitamme riittävästi esiin. Hoitaja teki perusmittaukset ja kiireinen lääkäri toivotti vain hyvää jatkoa.
Pian lääkärineuvolan jälkeen tilanne huononi jälleen ja lapsi alkoi oksennella pieniä määriä sekä ruokailujen yhteydessä että niiden välillä. Hän myös kakkasi kahdeksasta kymmeneen kertaa päivässä ja kakka oli usein rakeista ja tummanvihreää.
Päätimme viedä lapsen yksityiselle lasten allergologille. Lääkäri oli mukava, mutta vähätteli allergioiden mahdollisuutta vedoten niiden harvinaisuuteen. Hän totesi, ettei imetysdieetistä ole hyötyä, koska allergeeneja siirtyy maitoon niin vähän. Saimme reseptillä kortisonivoidetta, närästyslääkettä ja varmuuden vuoksi lähetteen verikokeisiin, joiden soittoaika oli kuukauden päässä.
Kun voimat loppuivat
Yöt muuttuivat pahimmillaan minuutin pätkissä torkkumiseksi. Soitin yön pimeinä tunteina jopa päivystysapuun, kun lapsi karjui kolmatta tuntia keuhkot pihalle, mutta sieltäkin neuvottiin vain kääntymään neuvolan puoleen. Lapsi jäi usein hereille jo neljän viiden aikoihin aamulla. Itse nuokuin leikkimatolla ja nukahtelin ruokapöytään.
Neuvolan uniohjaaja soitti viimein, mutta tyypillinen unikoulu, jota olin alusta asti kammoksunut, oli tietenkin täysi katastrofi. Lapsi oli tuskainen ja huusi entistä enemmän. Lopetimme kokeilun nopeasti ja palasimme perhepetiin valvomaan vuoroissa.
Ratkaiseva kananmuna ja vihdoin apua
Käännekohta tapahtui yhdeksän kuukauden iässä. Lapsi sai välittömän allergisen reaktion kasvis-kanamunapihvistä: hän muuttui kesken aterian itkuiseksi, silmäluomet turposivat ja tutut ihottuma-alueet helahtivat nokkosihottumalle. Hengitys kulki normaalisti ja reaktio laantui parissakymmenessä minuutissa. Katsoin Terveystalon sivuilta aiemmin otettujen verikokeiden tulokset: kananmuna oli koholla.
Otin yhteyttä neuvolaan, koska verikokeet määrännyt allergologi oli tavoitettavissa vasta kahden viikon päästä. Saimme nopeasti lääkäriajan ja tällä kertaa neuvolalääkärillä oli aikaa kuunnella. Hän katsoi ottamani kuvat, ymmärsi tilanteen ja teki kiireellisen lähetteen lasten poliklinikalle.
Lisäksi hoitaja ohjasi minut soittamaan lapsiperheiden kotipalveluun, koska tarvitsin kipeästi lepoa ja unta. Kotipalvelun hoitaja tuli kerran viikossa kolmeksi tunniksi, jotta sain vain nukkua.
Nämä kuukaudet ovat kuin sumua. Jatkuva hälytystila varjosti isoa osaa vauvavuodestamme.
Oletko sinä kokenut vastaavaa vauva-aikana? Tuntuiko avun saaminen vaikealta?
Vastaa